Suomessa vuoden 2009 muovipakkausmaksu laski 8,7 % vuoden 2008 tasosta. Laskun mahdollisti kohtuullisen hyvä nousujohteinen kehitys muovin kierrätystoiminnassa ja uusien toimijoiden mukaantulo muovia kierrättämään. Koko Euroopassa muovien kierrätys on tehostunut viime vuosina.
Toivottavasti me saamme myös jatkossa edetä rationaalisesti pakkaus- ja kierrätysalan asiantuntemuksen voimin emmekä Suomessa sorru viiveellä niihin äärettömän kalliisiin virheisiin, kuten päämäärättömään keräilyyn ja jätteiden kuljetteluun ilman aitoa hyödyntämistä. Näitä ralleja on muissa maissa nähty ja tehty ihan kylliksi, Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Kärhä sanoo.
16.02.2009













